Alalaita selkokielellä: mitä nimi- ja titteliteksti oikeasti tarkoittaa

Alalaita on kuvan alaosaan lisättävä tekstikenttä, joka kertoo katsojalle, kuka ruudulla puhuu ja mikä hänen roolinsa on. Nimi tulee siitä, että kuvaruudun jakaa mielessään kolmeen yhtä suureen vaakakaistaan, ja teksti asettuu alimmalle kolmannekselle. Englanniksi puhutaan lower thirdistä, ja ammattilaiset käyttävät sanaa usein sellaisenaan, mutta suomeksi alalaita kuvaa asian hyvin.

Opetuksessa huomaan usein, että aloittelijat sekoittavat alalaidan tekstitykseen. Tekstitys toistaa sen, mitä sanotaan, kun taas alalaita kertoo, kuka sanoo. Se on tunniste, ei sisältöä. Siksi sen pitää olla lyhyt, rauhallinen ja nopeasti ymmärrettävä, jotta katsojan huomio palaa takaisin puhujaan eikä jää lukemaan.

Kurssilla aloitamme juuri tästä erosta, koska se ohjaa kaikkia myöhempiä valintoja: kirjasinkokoa, kestoa ja sitä, kuinka paljon tilaa grafiikka saa viedä kuvasta.

• Alalaita kertoo, kuka puhuu
• Tekstitys kertoo, mitä sanotaan
• Kumpikin sijoitetaan kuvan alaosaan, mutta eri tehtävään

Perusalalaidassa on kaksi riviä. Ylempi rivi on nimi, alempi titteli tai rooli. Nimi on tärkein tieto, joten se saa suuremman koon tai vahvemman painon. Titteli on tukitieto, ja sen voi asettaa kevyemmäksi, mutta ei niin pieneksi, että se katoaa heti kun kuva liikkuu.

Harjoitusesimerkeissämme käytämme keksittyjä nimiä, kuten Aino Virtanen, tuottaja, tai Eero Salo, haastateltava. Tavoitteena on oppia rakenne, ei muistaa ketään. Hyvä titteli on lyhyt ja täsmällinen: yksi rooli, ei kolmea. Jos titteli ei mahdu yhdelle riville, se on yleensä liian pitkä, ja se kannattaa tiivistää ennen kuin alkaa pienentää kirjasinta.

Erottuvuus syntyy hierarkiasta. Kun nimi ja titteli eroavat toisistaan koossa, painossa tai sävyssä, katsoja lukee ne oikeassa järjestyksessä ilman, että kuvaruudulla tarvitsee ajatella.

• Nimi ylös, titteli alle
• Yksi rooli per titteli
• Hierarkia koon ja painon avulla

Kontrasti tarkoittaa tekstin ja sen taustan välistä eroa vaaleudessa. Alalaidan ongelma on, että tausta vaihtuu jatkuvasti: yhdessä kuvassa on tumma huone, seuraavassa valoisa ikkuna. Siksi teksti ei saa luottaa pelkästään kuvan sattumanvaraiseen taustaan.

Yleisin ratkaisu on tekstin alle asetettava rauhallinen tausta, esimerkiksi tumma, osin läpinäkyvä palkki, jonka päällä vaalea teksti pysyy luettavana. Toinen keino on pehmeä varjo, mutta se ei yksin riitä kirkkaassa kuvassa. Valkoinen teksti kirkkaalla taivaalla on klassinen virhe, jonka huomaa vasta, kun työ katsotaan eri laitteella.

Tarkistan kontrastin aina niin, että pienennän kuvan ja siristän silmiä. Jos nimi erottuu silti, kontrasti on riittävä. Jos se sulaa taustaan, palkkia tai tekstin väriä pitää muuttaa, ei vain kokoa suurentaa.

• Tumma palkki ja vaalea teksti toimii useimmiten
• Varjo ei korvaa taustaa
• Testaa pienennetyllä kuvalla

Turva-alue on kuva-alan osa, jonka sisällä teksti pysyy näkyvissä riippumatta siitä, millä laitteella tai ohjelmalla video katsotaan. Joissakin katselutavoissa reunat leikkautuvat tai niiden päälle tulee käyttöliittymän elementtejä. Alalaidan tekstiä ei siksi pidä asettaa aivan reunaan, vaan turva-alueen sisäpuolelle riittävän marginaalin päähän.

Sijoittelussa tärkeintä on, ettei grafiikka peitä olennaista. Haastattelukuvassa alalaita ei saa leikata puhujan leukaa tai käsiä, jotka kertovat jotain. Jos puhuja on kuvan alaosassa, alalaita siirretään sivulle tai kuvaa rajataan uudelleen. Johdonmukaisuus on silti tärkeää: kun grafiikka on kerran sijoitettu vasemmalle, sen paikka pysyy samana koko ohjelmassa.

Kurssilla piirrämme turva-alueet näkyviin ennen kuin aloitamme itse grafiikan. Se säästää myöhemmin korjaukset, koska paikka on päätetty ennen tekstiä.

• Pidä marginaali reunoista
• Älä peitä kasvoja tai elehtimistä
• Sama paikka koko ohjelmassa

Alalaidan kestolle on karkea nyrkkisääntö: katsojan pitää ehtiä lukea teksti rauhassa ainakin kerran. Nimi ja titteli ovat lyhyitä, mutta ne pitää silti saada luettua samalla, kun katse etsii puhujaa. Liian nopea poistuminen on turhauttavampaa kuin hieman liian pitkä näkyvyys.

Sisäänajo ja poistuminen vaikuttavat tunteeseen. Pehmeä häivytys tai lyhyt liuku on rauhallinen, kun taas äkillinen ilmestyminen kiinnittää huomion graafiin eikä puhujaan. Suosittelen välttämään liikkeitä, jotka ovat enemmän tehoste kuin informaatio.

Laura Korhonen, joka ohjaa harjoitustyöt kurssillamme, neuvoo aloittelijoita näyttämään alalaidan vasta, kun puhuja on ehtinyt sanoa ensimmäisen lauseen. Silloin katsoja on jo kiinnittynyt henkilöön ja haluaa tietää, kuka hän on.

• Riittävä lukuaika ensin
• Rauhallinen sisään- ja ulosajo
• Näytä, kun puhuja on aloittanut

Moni katsoo videot puhelimelta, jolloin alalaidan teksti on murto-osa siitä, mitä se on työpöydän näytöllä. Siksi kirjasinkoon ja rivinvälin on kestettävä pienentäminen. Valitse selkeä, tasapaksu kirjasin, vältä ohuita painoja ja koristeellisia fontteja, jotka hajoavat pienessä koossa.

Ennen julkaisua käyn aina läpi lyhyen tarkistuksen: onko nimi kirjoitettu oikein, onko titteli samalla tavalla kaikissa grafiikoissa ja ovatko isot ja pienet kirjaimet johdonmukaiset. Yksi väärin kirjoitettu nimi tekee vahingon, joka näkyy kaikille.

Tämä sama ajatus kulkee kurssin läpi: luettavuus ja johdonmukaisuus ovat tärkeämpiä kuin näyttävyys. Kun alalaita on selkeä, katsoja ei huomaa sitä lainkaan, ja se on juuri sen tehtävä.

• Testaa puhelimen kokoisella näytöllä
• Valitse tasapaksu kirjasin
• Tarkista nimien kirjoitusasu