Turva-alue selitettynä: missä kohtaa ruutua grafiikka saa olla

Turva-alue on kuva-alan sisäpuolelle rajattu vyöhyke, jonka sisälle tärkeä sisältö kannattaa pitää. Sana tulee televisiosta, jossa kuva ei aina näkynyt koko laajuudessaan: vanhoissa vastaanottimissa reunat leikkautuivat pois, ja jokainen laite leikkasi eri verran. Siksi työhön vakiintui kaksi ohjesuorakulmiota, joita editointiohjelmat näyttävät edelleen apuviivoina.

Vaikka nykyiset näytöt näyttävät kuvan lähes kokonaan, ajatus on yhä hyödyllinen. Katsoja ei tarkastele ruutua nurkasta nurkkaan, vaan silmä hakeutuu keskelle. Reunaan työnnetty teksti tuntuu ahtaalta ja katoaa helposti, kun ympäristö tai toistoalusta lisää omat elementtinsä kuvan päälle. Turva-alue on siis sekä tekninen että lukemisen apuväline.

Kurssilla Sijoittelu kuva-alassa -osio alkaa juuri tästä: ennen kuin mietit kirjasinta tai väriä, päätät, missä grafiikan paikka on.

Action safe tarkoittaa aluetta, jonka sisällä tapahtuma, kasvot ja muu olennainen kuva on turvassa leikkautumiselta. Se on ulompi ja väljempi kehys. Title safe on sen sisällä, tiukempi raja, jonka sisään tekstit kuuluvat. Kun nimi ja titteli pysyvät title safe -rajan sisällä, ne luetaan varmasti, vaikka toistotapa leikkaisi reunoja.

Käytännössä alalaitateksti asetetaan kuvan alaosaan, mutta ei aivan alareunaan. Teksti, jonka alareuna koskettaa kuvan reunaa, näyttää vahingossa pudonneelta. Jätä sille tilaa, jotta rivi hengittää, ja pidä vasen reuna samassa kohdassa jokaisessa grafiikassa.

Harjoitustyössä käytämme keksittyjä puhujia, esimerkiksi Heikki Salmista, jotta voit keskittyä pelkkään asetteluun. Huomaat nopeasti, miten pieni siirto reunasta sisäänpäin muuttaa kokonaisuuden rauhallisemmaksi.

• Action safe: kuvan tärkeä sisältö pysyy näkyvissä
• Title safe: tekstit ja nimet pysyvät luettavina
• Apuviivat näkyvät vain editoidessa, eivät lopullisessa kuvassa

Grafiikan tehtävä on täydentää kuvaa, ei kilpailla sen kanssa. Kun alalaitateksti peittää puhujan suun tai käsien liikkeen, katsoja menettää osan viestistä. Haastattelussa suu ja silmät ovat tärkein sisältö, ja niiden alapuolelle jäävä tila on yleensä luontevin paikka nimelle.

Tarkista siis aina kuvaa vasten, mitä grafiikan alle jää. Jos kuvassa on kuvateksti, esine tai toinen puhuja, siirrä grafiikka toiselle puolelle tai ylös. Johdonmukaisuus on kuitenkin tärkeää: jos paikka vaihtuu jokaisessa leikkauksessa, katsoja joutuu etsimään tekstiä uudelleen.

Hyvä sääntö on valita kaksi vakiopaikkaa, esimerkiksi alavasen ja ylävasen, ja käyttää toista vain silloin, kun ensimmäinen peittäisi jotain tärkeää. Näin ratkaisu pysyy perusteltuna eikä muutu sattumanvaraiseksi.

Aloita ottamalla apuviivat näkyviin ja vedä grafiikka paikalleen. Katso sitten liikkuvaa kuvaa, älä vain pysäytettyä ruutua. Puhuja liikkuu, kamera panoroi, ja grafiikan alla oleva kuva muuttuu koko ajan. Pysäytetty ruutu voi näyttää hyvältä, vaikka kolmen sekunnin kuluttua kasvot nousevat grafiikan taakse.

Toinen tarkistus on pienennetty näkymä. Kutista esikatselu pieneksi ja arvioi, löytyykö teksti yhä ilman ponnistelua. Jos reunan lähellä oleva elementti tuntuu katoavan, se on liian ulkona.

Lopuksi verrataan peräkkäisiä grafiikoita: onko vasen reuna sama, onko etäisyys alareunaan sama ja pysyykö rivinvälit samoina. Antti Nieminen käy tämän vaiheen kurssilla läpi tarkistuslistan avulla, jotta yhdenmukaisuus ei jää muistin varaan.

• Katso liikkuvaa kuvaa, älä vain yhtä ruutua
• Pienennä esikatselu ja testaa luettavuus
• Vertaa peräkkäisiä grafiikoita keskenään

Yleisin virhe on ohittaa apuviivat, koska oma näyttö näyttää kaiken. Silloin teksti päätyy helposti liian lähelle reunaa, ja jokin toisto tai pienempi näyttö leikkaa sen. Toinen virhe on pitää turva-aluetta jäykkänä sääntönä eikä suuntaviivana: joskus laaja kuva tai tarkoituksella sijoitettu otsikko vaatii poikkeuksen, mutta poikkeus kannattaa tehdä tietoisesti.

Kolmas virhe on tehdä tekstistä niin pieni, että se mahtuu turvallisesti sisälle mutta ei enää lukeudu. Turva-alue rajaa paikkaa, ei kokoa. Jos tila loppuu, lyhennä riviä tai jaa teksti kahteen riviin sen sijaan, että pienentäisit kirjasinta.

Neljäs virhe on unohtaa, että myös oikea reuna ja yläreuna kuuluvat samaan ajatteluun. Yläkulmaan sijoitettu kellonaika tai paikkatieto kaipaa saman marginaalin kuin alalaitateksti.

Ota mikä tahansa omasta kuvamateriaalistasi ja lisää siihen keksityn henkilön nimi ja titteli, vaikkapa Aino Rantanen, tuottaja. Aseta teksti ensin täysin reunaan, sitten title safe -rajan sisään ja vertaa kahta versiota. Ero näkyy heti.

Kokeile seuraavaksi kolmea eri kuvatilannetta: lähikuva, puolikuva ja laaja kuva. Huomaat, että paras paikka vaihtelee, mutta periaate pysyy samana: grafiikka pysyy rajan sisällä eikä peitä kasvoja.

Kirjaa lopuksi ylös, minkä marginaalin valitsit ja miksi. Kun sama marginaali toistuu koko tuotannossa, katsojan silmä oppii nopeasti, mistä nimi löytyy.